keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Päreet lentävät

Lentäviä päreitä - ja hiiltyneitä päreitä, niitä on Kotkaniemessä nähty näin syyskuun alkupuolella paljon. Onneksi enimmäkseen ihan kirjaimellisesti. Vanha tiilikatto on purettu ja sen alla ollut vielä vanhempi pärekatto korvataan pääosin uudemmalla. Vain hiiltynyt osa, jonka historia selviää tässä postauksessa, jää paikalleen.

Lapiolla kouruun. (kuva S. Svinhufvud)
Kourua pitkin lavalle.(kuva S. Svinhufvud)
Lämmön saamiseksi ei päreitä Kotkaniemessä enää polteta, kynttilöidenkin polttaminen on museokiinteistössä kielletty. Pannuhuoneessa on on vuodesta 1936 taloa puulla lämmittänyt Högforsin keskuslämmityskattila ja myöhempää tekoa oleva öljylämmityskattila. Tulevaisuudessa Kotkaniemi lämpiää maalämmöllä, jota varten on nyt syyskuussa porattu lämpökaivoja.


(kuvat S. Svinhufvud) 
Kun remontti näin hyvin etenee, on korkea aika alkaa etsiä kiinteistölle myös tulevaisuuden käyttäjiä. Kotkaniemen päärakennuksen keittiöpäätyyn valmistuu kahvila ja nykyaikainen valmistuskeittiö, johon Kotkaniemi-säätiö nyt etsii sopivaa yrittäjää huolehtimaan mm. museovieraiden hyvinvoinnista. Jos olet kiinnostunut pitämään kahvilaa, järjestämään häitä, juhlia ja kokouksia, innostunut paikan historiasta ja mm. Ellenin reseptien salaisuuksista, saatat olla oikea henkilö. Tule silloin 29.9. Luumäen kunnantalolle kuulemaan lisää. Lisää tietoa ja ilmoittautumisohjeet

Vanhat tiilet kertovat oman tarinansa (kuva S. Svinhufvud)




Talon museopääty. (kuva S. Svinhufvud)


1 kommentti:

  1. Mieletön projekti. Ja onnellisen paljon säilynyttä vanhaa. Meillä on historiassa se Porkkalan parenteesi eli neuvostoliittolaiset sotilaat ovat asuttaneet kotiamme 11 vuotta. Silloin oletettavasti on riivitty iso osa historiasta ja loput 1984 "modernisoinnissa". Harmittaa.

    VastaaPoista