maanantai 20. maaliskuuta 2017

Tapettijuttuja

Tämä on tapettipalapeli. Ensin on etsitty näytteitä kaikkialta.







Joistakin huoneista riittävän suuria paloja tapettia on vaikea löytää. Kotkaniemessä on jouduttu tekemään töitä makuuhuoneen tapetin eteen. Tapetissa on sinisellä pohjalla päivänkakkaroita.





Palapelin yhdistelyä.

Verantahuoneen romanttisesta tapetista löytyi suurempia näytteitä. Mm. Ukko-Pekan hautajaisten valokuvista nähdään, että juuri tämä tapetti oli verantahuoneen seinällä ainakin helmikuussa 1944.



Tältä näyttää verantahuoneen tapetti oikealla paikallaan.
Sopii.
Salin tummanpuhuva tapetti teetetään mallin mukaan. Kattoonkin palautettaneen aiempi väritys.


Ruokasalin kattoon on jo kokeiltu uutta väriä. Ruokasalissa ollut tapetti on punainen ja sen pinnassa on ollut jotakin - kenties sahanpurua tai jauhettuja olkia? On vielä selvityksen alla, mitä ruokasalin seinille laitetaan.


Ukko-Pekan työhuoneessa katto on ollut vihreä ja tapetti hyvin tumma.



Kahvilan puolella ei palauteta alkuperäisiä tapetteja vaan etsitään uusia.







maanantai 13. maaliskuuta 2017

Maalijuttuja

Kotkaniemen restaurointipuolella eli tulevassa museossa työt etenevät suunnitellusti. Vanhan tutkiminen ja päätösten tekeminen sävyistä, tekniikoista, maaleista sekä tapeteista on hidasta, mutta kun päätökset on tehty, niin valmista tulee kyllä. Aika paljon onkin jo saatu aikaan. Ikkunat, ovet ja sisäkatot alkavat olla hyvässä vaiheessa. Tapetteja ja lattioita täytyy vielä odottaa.

Ikkunan pokat ovat suurimmaksi osaksi valmiita. Sisäpuolelta väritys noudattaa kunkin huoneen värimaailmaa, ulkopuoli on valkoinen.

Katolle tulevat koristeet, spiirat, ovat saaneet valkoisen värin. Salin lattialla on tilaa maalata. Niiden yksityiskohtia maalataan vielä vihreällä. 
Salin katon rosettia puhdistetaan vanhoista maalikerroksista. Ei liene yllätys, että siitäkin löytyy vihreän sävyjä ja kultaa.

Tässä muistutus salin ovista ennen.

Ovi nyt.

Ovi nyt.

Ovien listatkaan eivät ole enää valkoiset.

Verantahuoneen katto on saanut oman pellavaisen sävynsä ja listat oman sävynsä. 80-luvulla valittu tapetti sopii kuin nakutettu. Oven pielessä on mallikappale vanhasta tapetista.

Yläkerran toiseksi suurimmassa huoneessa etsitään vielä oikeita sävyjä. Työmaavalaisin heitti oudot varjot kuvaan, mutta roosaa ja vaaleaa sinistä on tulossa.

Maalattavaa on paljon - tässä on vain pieni osa sävyistä ja pensseleistä hienosti järjestyksessä.

Yksi suurimmista maalausurakoista on vielä edessä ja alkanee huhtikuun puolivälissä. Se liittyy alla olevaan kuvaan. 

Kotkaniemen ruokasalissa on ollut kuviollinen ruskea linoleumlattia. Alkuperäinen lattia on vielä tallella maalikerrosten alla, mutta sen palauttaminen ei ole mahdollista. Ruokasalin lattia on niin merkittävä osa Kotkaniemen sisätiloja, ettei sen tilalle haluttu laittaa lautalattiaa. Uutta linoleumlattiaa samalla tai samantapaisella kuviolla ei löytynyt, mutta onneksi saatavilla on yksiväristä linoleumia ja maaleja. Siispä uusi lattia maalataan.

Pieni pala oikeassa alakulmassa on alkuperäistä lattiaa. Neljä isompaa palaa ovat koepaloja erilaisilla maaleilla ja pintakäsittelyillä. Lattiasta tulee varmasti upea!


Uuden lattian mallipala ilman käsittelyä ja käsittelyllä.

Se suurin maalausprojekti pääsee alkamaan sitten kun säät sallivat. Toivotaan kuivaa ja lämmintä kevättä ja alkukesää.






keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Huputuksen vaiheita

Helmi- ja maaliskuun aikana on Kotkaniemen ympäriltä purettu pois peruskorjauksen aikainen sääsuojaus ja uudet telineet ovat nousseet ulkomaalausta varten.

Tältä näytti elokuussa 2016.





Pari päivää ilman telineitä.

Uudessa asussa. (kuva Sirkka Svinhufvud)

Hyvältä näyttää järveltäkin. (kuva Sirkka Svinhufvud)




Maaliskuu 2017

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Harjannostajaiset

Kotkaniemessä oli helmikuussa aihetta juhlaan. Peruskorjaus on saatu siihen vaiheeseen, että oli aika  viettää harjannostajaisia. Kaunis aurinkoinen ilma, muutama puhe, upeaa musiikkia ja hernerokkaa. 

Urakoitsija oli kehittänyt juhlavieraille kätevän naulakon.

Selja Flink toivotti vieraat tervetulleeksi Senaatti-kiinteistöjen puolesta.


Harjannostajaisia varten oli katettu pitkät pöydät Kotkaniemen saliin ja förmaakiin. Harvinaista oli päästä ruokailemaan Kotkaniemen salissa - asia, joka tuskin tulee kovin usein toistumaan. Kiitokset juhlista!